Tammikuu 2008

Yhteensä 14 palkintoa: Nordea paras Private Bank Pohjoismaissa ja Baltian maissa offshore-palveluissa, verotukseen liittyvissä palveluissa ja perintösuunnittelussa


Pankki  ja rahoitusalan lehti Euromoney julkisti vuotuisen kansainvälisen Private Banking  vertailunsa 8. tammikuuta 2008 ilmestyneessä numerossaan. Nordea valittiin voittajaksi 13 erillisessä luokassa. Lisäksi se valittiin Suomen parhaaksi Private Bankiksi sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden toiseksi parhaaksi Private Bankiksi toisena perättäisenä vuotena. Erityisesti ykkössijat offshore-palveluissa, verotukseen liittyvissä palveluissa ja perintösuunnittelussa osoittavat, että Nordean Private Banking on markkinajohtaja näillä tärkeillä ja nopeasti kehittyvillä varallisuudenhoidon osa-alueilla.


Nordean Private Banking  toiminnan strategiassa on asetettu varallisuuden suunnitteluun liittyvän osaamisen kartuttaminen etusijalle jo useiden vuosien ajan. Varallisuuden suunnittelussa painotetaan varallisuuden rakenteen muokkaamista verotukseen ja perintösuunnitteluun liittyvien seikkojen huomioon ottamiseksi sekä yhtiöiden tai säätiöiden kaltaisten juridisten rakenteiden luomista.


- Näitä osa-alueita koskeva lainsäädäntö on muuttunut viime vuosina aiempaa monimutkaisemmaksi. Lisäksi Private Banking  asiakkaat muuttavat yhä useammin maasta toiseen, Nordean kansainvälisestä Private Banking  toiminnasta Luxemburgissa vastaava johtaja Jhon Mortensen sanoo.


Alalla on jo huomattu, että nämä suuntaukset ovat lisänneet asiakkaisiin kohdistuvien epämiellyttävien yllätysten riskiä esimerkiksi verotuksessa. Realistisen, hyvin valmistellun ja kestävän pitkän aikavälin suunnitelman laatiminen on siksi ratkaisevan tärkeää sekä asiakkaan varallisuuden säilyttämisen että sen kasvattamisen kannalta.


Nordean Private Banking oli ykkössijalla offshore-palveluissa, verotukseen liittyvissä palveluissa ja perintösuunnittelussa jo vuonna 2007. Tämän vuoden palkinnot ovat vahvistaneet Nordean aseman markkinajohtajana näillä osa-alueilla. Nordean Private Bankingin asiakaslähtöiseen toimintaan sisältyy yksilöllisten neuvonta  ja päivittäispalvelujen lisäksi koulutusta ja tiedotustoimintaa (seminaareja ja julkaisuja, joissa käsitellään monimutkaisia varallisuuden suunnitteluun liittyviä seikkoja).


- Varallisuuden oikean rakenteen löytäminen tietylle asiakkaalle vaatii usein monien kokeneiden asiantuntijoiden panosta. Kukin heistä hallitsee tietyn erikoisalan ja tekee yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa, jotta voimme tarjota mahdollisimman hyvän ratkaisun, Jhon Mortensen sanoo. - Pystymme määrätietoisen työmme ansiosta tarjoamaan korkealuokkaista palvelua. Olen erittäin tyytyväinen, että muut alan yhtiöt ovat jälleen antaneet meille tunnustusta tästä.


Lisätietoja:

Caroline Krabbe Melchior, PR Communication Officer, +352 4388 7343


Euromoney

Euromoney on yksi maailman arvostetuimmista pankki- ja rahoitusalan lehdistä. Sitä lukee noin 140 000 talouselämän päättäjää eri puolilla maailmaa. Euromoneyn oman arvion lisäksi edellä mainitut palkinnot perustuvat myös muiden Private Banking  toimintaa harjoittavien näkemyksiin.


Nordea Bank S.A., Luxemburg

Nordea Bank S.A. kuuluu Pohjoismaiden ja Itämeren alueen johtavaan finanssipalvelukonserniin. Konsernilla on 10 miljoonaa asiakasta ja sen henkilöstömäärä on 31 300. Nordea Bank S.A. on johtava pohjoismainen Euroopan laajuisesti palveleva pankki, jonka toimipaikat sijaitsevat Luxemburgissa ja Sveitsissä. Keskitymme kansainväliseen varallisuudenhoitoon, rahastojen jakeluun ja rahastojen hoitoon liittyviin palveluihin. Palveluksessamme on 385 henkilöä, jotka palvelevat eri puolilla maailmaa asuvia erityyppisiä kansainvälisiä asiakkaita.

www.nordea.lu




Nordean visiona on olla johtava pohjoismainen pankki, joka luo arvoa asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. ”Teemme sen mahdolliseksi” - autamme asiakkaitamme pääsemään tavoitteisiinsa tarjoamalla heille laajan valikoiman pankkitoimintaan, varallisuudenhoitoon ja vakuutuksiin liittyviä palveluja. Nordealla on noin 10 miljoonaa asiakasta ja yli 1 200 konttoria. Konserni on johtava Internet-pankkipalveluiden tarjoaja ja sillä on 4,8 miljoonaa verkkopankkiasiakasta. Nordea noteerataan OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä, Kööpenhaminassa ja Tukholmassa.



www.nordea.com