Julkinen liikenne ja autoilu

JULKINEN LIIKENNE

Rivieralla on viime vuosina tehty runsaasti töitä julkisen liikenteen parantamiseksi, alue kun on tukehtumassa yksityisautoilun aiheuttamiin paineisiin. Esimerkiksi junaliikenne on muuttunut selvästi luotettavammaksi. Lakkoihin ja myöhästymisiin erityisesti rautatieliikenteessä joutuu kuitenkin edelleen varautumaan. Jotain kertoo sekin, että valtion rautateiden hienoilla nettisivuilla on erillinen osio, jonka nimi on grèves eli lakot.
Julkisen liikenteen käyttäjän ensimmäinen ohje on: kärsivällisyyttä. Toinen ohje on on, että kannattaa aina varata matkaan runsaasti aikaa. Ja kolmas ohje on mahdollisuuksien mukaan tarkistaa aikataulut ja tiedetyt myöhästymiset.

Junat

Varsinkin kesäisin, kun kansainvaellus meren äärelle on huipussaan, osaa antaa arvoa toimivalle junaliikenteelle. Paras keino varmistaa matkan sujuminen on tarkistaa SNCF:n omilta ajantasaisilta sivuilta, kulkeeko suunnitelmissa ollut juna tai paljonko se on mahdollisesti myöhässä. Valitset lähtöasemasi ja sieltä départs eli lähdöt. Niistä pitäisi näkyä jokaisen junan lähtöaika reaaliajassa, myös myöhästymiset.
Hyvänä puolena ranskalaisessa junamatkailussa on, että lippujen hinnat ovat varsin edullisia. Jos rautateillä matkustaa paljon, kannattaa kysyä erilaisia alennuskortteja, jotka jo muutamalla käyttökerralla maksavat itsensä takaisin. Tällainen on esimerkiksi yli 60-vuotiaiden seniorikansalaisten kortti (carte senior), jonka hinta on 60 euroa (syksy 2016) ja joka lupaa 25-40 prosentin alennuksen. Eläkeläiset saavat jo ikänsä puolesta ruuhka-aikojen ulkopuolella halvempia lippuja, vaikkei seniorikorttia omistakaan.
Nuorilla on omat alennuskorttinsa samoin suurperheillä. Ryhmä- ja perhealennuksia kannattaa tiedustella asemilta tai katsoa tarjontaa SNCF:n sivuilta.
Liput ostetaan asemilta, ja niillä olevat automaatit nopeuttavat asiointia olennaisesti. Ennen laiturille menoa lippu pitää työntää leimauslaitteeseen. Jos tätä ei ole tehnyt, joutuu tarkastuksen sattuessa suurella todennäköisyydellä maksamaan sakot, eivätkä mitkään selitykset auta.
Rautateiden nettipalveluita voi myös käyttää lippujen ostamiseen, hintojen vertailuun ja aikataulujen selvittämiseen. Ostetut ja maksetut liput toimitetaan haluttaessa postitse kotiosoitteeseen ilmaiseksi. Vaihtoehtoisesti ne voi noutaa lähiasemalta käyttäen otohetkellä annettua koodia.

Bussit

Bussiliikenne on toimivaa, joskin aikatauluihin tulee suhtautua varauksella. Varsinkin kesäaikana ne ovat enemmän ohjeellisia, ja esimerkiksi suosittu linja 200 Nizzan ja Cannesin välillä saattaa viedä kaksinkertaisen ajan talvikauteen verrattuna.
Bussilipun hinta on on 1,5 euroa koko Alpes-Maritimesin alueella matkan pituudesta riippumatta ja siihen sisältyy yleensä vaihto-oikeus paikallisbussiin.
Paras väline nykytekniikan aikakaudella bussien aikataulujen ja reittien selvittämiseksi on netti. Jos sitä ei ole käytettävissä, kannattaa kääntyä paikallisen turistitoimiston tai linja-autoaseman (gare routieren) puoleen.

Raitiovaunu

Nizzan kaupungin julkisen liikenteen uudehko hittituote on raitiovaunu, jota käyttää nykyisin yli 100000 ihmistä päivässä. Sille on rakenteilla jatko-osa, joka avautuu lentokentän suunnalla lähivuosina.
Liput on helpointa ostaa pysäkeillä olevista automaateista. Kertamaksu on 1,5 euroa (syksy 2016), ja kymmenen matkan kortti maksaa kymmenen euroa. Lipuilla voi vaihtaa bussiin, mutta ei paluumatkaan samalla raitiovaunureitillä.

Taksit

Rivieralla on takseja, joskin niitä näkee katukuvassa suhteellisen harvoin. Syynä on kalleus ja auton saamisen vaikeus. Ja koska ihmiset eivät käytä takseja, on ranskalaisen logiikan mukaan nostettava hintoja, jotta tulot eivät laskisi.
Rivieran taksit ovat noudattaneet omaa hinnoitteluaan siinä määrin, että pariisilaiset kollegat voivat vain kateellisina kuunnella kertomuksia täkäläisistä hinnoista.
Nizzan ja varsinkin lentokentän taksit ovat kuuluisia monista tempuistaan, ja turistia saatetaan kierrättää kunnolla, jotta mittariin syntyisi riittävät lukemat. Ensimmäinen ohje onkin vaatia, että mittari ylipäänsä pannaan päälle. Etukäteen kannattaa myös yrittää haarukoida matkan hintaa. Siihen tosin lyödään päälle luovaa mielikuvitusta osoittavia lisiä.
Taksiliikenteeseen tulleet uudet kilpailijat saattavat tulevaisuudessa muuttaa tilannetta, mutta nizzalaiset kuskit ovat varmaan viimeiset, jotka luopuvat omista paalutuksistaan.

Taksien numeroita Rivieran suurimmissa kaupungeissa:

Nizza 04.93.13.78.78
Antibes 04.93.67.67.67
Cannes 08.90.71.22.27 tai 08.92.78.00.28

Jos on tärkeä meno vaikka lentokentälle, on hyvä tehdä ennakkovaraus varsinkin, jos lähtöaika on poikkeuksellisen aikainen tai myöhäinen. Varauskeskuksen puhelinnumero on 08.99.70.08.78


AUTOILU


Ranskalaisesta liikenteestä kerrotaan värikkäitä tarinoita. Osa niistä pitää jopa paikkansa. Ranskalainen on ranskalainen myös ratissa – valitettavasti. Tulevan ennakointi ja järjen käyttö eivät ole päällimmäisiä ominaisuuksia.

Todella hyvä uutinen on että liikennekuolemien määrä on laskenut merkittävästi. Nyt ollaan jo lukemissa, jotka ovat suhteellisesti melkein samat kuin Suomessa! 1970-luvun alussa ranskalaisessa liikenteessä kuoli yli 16.000 henkeä vuodessa, nyt luku on luokkaa 3.000. Nopeusrajoitukset ja turvavyöpakko, yhdessä alkoholimääräysten ja valvonnan tiukentamisen kanssa ovat kantaneet hedelmää.

Ajotavat vaihtelevat suuresti. Pienissä kaupungeissa saatetaan olla erittäin kohteliaita, mutta suurkaupungeissa ajetaan kuten niissä yleensä ajetaan. Punaisia päin ajaminen tulee kalliiksi, sillä monissa rannikon kaupungeissa on automaattinen kameravalvonta risteyksissä.

Ranskassakin on havaittu, etteivät alkoholi ja autoilu sovi yhteen. Valvontaa on tiukennettu, ja jos jotain sattuu, seuraamukset saattavat olla käsittämättömän ankarat. Eli jos tiedossa on kostea lounas tai päivällinen, auto on syytä jättää kotiin.

Liikennesäännöt ovat samat kuin EU:ssa yleensä, tulkinnat tosin vaihtelevat. Suojateille pysäköidään ja sen eteen pysähtyneet ohitetaan yleensä surutta. Jos havaitaan tuttu, saatetaan keskellä risteystä survaista jarrut pohjaan ja pitää pieni juttutuokio. Erityisesti on varottava kaksikaistaisia liikenneympyröitä, joita Ranskassa riittää. Oletusarvo näyttää olevan, että jos jää ulkokehälle, on poistuttava heti seuraavasta erkanemisliittymästä, muutoin saa keskiympyrää ajavan helposti kylkeensä.

Ruuhkia Ranskassa on päivittäin kahden sijasta neljä, aamuin ja illoin sekä lisäksi siestan molemmin puolin. Viisas ajoittaa liikennöimisensä jos mahdollista ruuhkahuippujen lomiin.