Vuosikokouksemme 15.2. sujui hyvin leppoisissa merkeissä ja kaikki sen valinnat ja päätökset olivat yksimielisiä.
Puheenjohtajaksi valittiin edelleen Tuula Lehmusto, joka kiitti sekä luottamuksesta että saamastaan kauniista ruusukimpusta.
Johtokunnan varsinaisina jäseninä jatkavat Ritva Ahlfors-Karppinen, Elisa Aspholm, Pirkko Heng, Irene Olkkonen ja Erkki Vihtonen.
Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Helena Vehkaoja ja Mikko Valtasaari.
Varajäseniksi valittiin Tuuli Lindberg, Leena Marttinen, Martin Holm, Eero Saukkonen ja Eva Tiirikkala. Vakiintuneen käytännön mukaan myös varajäsenet saavat kokouskutsut ja pöytäkirjat.
Johtokunta kontaktitietoineen ja tehtäväjakoineen tiedotteen liitteenä.
|

|
Uusi johtokunta jo järjestäytynyt
Uusi johtokunta jakoi keskuudessaan tehtäviä seuraavasti: Seuran varapuheenjohtajana jatkaa Ritva Ahlfors-Karppinen,
jäsensihteerinä Pirkko Heng ja taloudenhoitajana Elisa Aspholm. Yhteyksiä sponsoreihin hoitaa Irene Olkkonen,
seniorivastaava on tästä lähtien Helena Vehkaoja ja kotisivuja hoitaa edelleen Erkki Vihtonen.
Täydentävä sairausvakuutus uutena jäsenetuna
Seura on saanut ja hyväksynyt tarjouksen Ranskan lakimääräistä sairausvakuutusta täydentävästä vapaaehtoisesta lisävakuutuksesta.
Johtokunta tutustui ehdotukseen, jota pitää hyvin kilpailukykyisenä ja suosittelee siihen perehtymistä niille jäsenilleen,
jotka mahdollisesti uskovat olevansa sen tarpeessa. Etu koskee sekä Carte Vitalia täydentävää ns. mutuelle ´ä että
täysin yksityistä sairausvakuutusta. Tarkempaa tietoa molemmista seuraavassa tiedotteessa, mutta jo sitä ennen lisätietoa
aiheesta saa vakuutusasioista vastaavalta Leena Marttiselta email leena.marttinen@village.uunet.be, puh 049204 0595
|
Jäsenmaksun korotus
Seuran jäsenmaksua ei ole koko sen nykymuotoisen olemassaolon aikana korotettu kertaakaan, vaikka toiminta on merkittävästi
kasvanut ja monipuolistunut ja jäsenmääräkin jo ylittänyt jo 500 rajan. Korotustarve perusteltiin jo viime vuoden
vuosikokouksessa ja niinpä se nyt hyväksyttiin täysin yksimielisesti.
Uusi jäsenmaksu 25,- euroa yksittäisjäseneltä ja 40,- euroa perhekunnalta. Todettakoon että korotettunakin se on
vastaavien seurojen jäsenmaksuista alhaisin. Maksukehotus on jo postitettu jäsenille ja maksut tulee hoitaa maaliskuun
loppuun mennessä joko sekkeinä seurojentalon osoitteeseen tai tilisiirtona seuran tilille (täsmätiedot ilmoituksessa).
Maksukehotus ei kuitenkaan koske niitä, jotka olivat jo jäsenmaksunsa ennättäneet maksaa.
|
Yhteinen pääsiäislounas Gourdonissa 21.3.08 (pe) klo 12.00
Gourdonin erikoislaatuinen saraseenien keskiajalla linnoittama kaupunki jyrkällä vuorenharjanteellaan on kokonaisuudessaan
kuin kotkanpesä, ja Kotkanpesä Nid d´aigle on myös nimeltään sen upean näköalan tarjoava ravintola. Ravintola tarjoaa lisäksi
hyvää ruokaa, ja siellä nautimmekin kolmen ruokalajin pääsiäislounaamme viineineen.
Lounaan jälkeen tarjoutuu tilaisuus tutustua Gourdonin jylhään symboliin eli 1200-luvulla rakennettuun linnaan
ja sen kahteen kokoelmaan. Toinen on historiallinen, kiinnostava esineistö lähinnä sotaan ja uskontoon liittyen.
Toinen taas, kuin vastakohtana keskittyy 1920-30 lukujen suurimpien muotoilunimien Art Déco-esineistöön ja
nykytaidetta edustaviin maalauksiin ja veistoksiin.
Kokonaisuuden eli lounaan ja linnaan tutustumisen hinta on jäseniltä 40 € ja ei-jäseniltä 45 €. Bussikyytiä ei
ole järjestetty, vaan toivomme jäsenten organisoivan solidaarisesti keskenään kimppakyytejä. Itse linnakekaupunkiin
ei autoilla pääse, vaan ne jätetään sen alapuolella sijaitsevalle parkkipaikalle. Gourdoniin pääsee helposti A 8:lta,
Grassen, Valbonnen tai Vencen kautta eikä matka ole pitkä. Ilmoittautumiset Ritva Ahlfors-Karppinen,
tiedot yllä, 15.3. (su) mennessä, samoin osallistumismaksut sekkeinä seurojentalon osoitteeseen, ks. logo,
tai tilisiirtoina seuran tilille ks. jäsenmaksukaavake.
|

|
Kevään kulttuuritarjontaa
Monacon ”taiteiden kevään” (esitelty tammikuun tiedotteessa no 1) upeiden konserttien lisäksi suosittelemme erityisesti
sunnuntaisia iltapäiväkonsertteja Cannesissa.
Liput niihin maksavat 23 € ja seuraavat konsertit ovat takuutasokkaita:
23.3. klo 16.30 Festivaalipalatsin Theatre Claude Debussy. Ohjelmassa Dvorak, Tchaikovski, solistina Misha Maisky, sello
6.4. klo 16.30 Hotelli Palais Stephanie Hilton (entinen Noga Hilton), 50 Bd Croisette. Ohjelmassa mm. Brahms ja Mozart,
solistina Sergey Khachatryan – nuori huippuviulisti, joka jo 15-vuotiaana v. 2000 voitti Sibeliuksen viulukilpailun
Modernista baletista voi nauttia Cannesin Festivaalipalatsissa ti 15.4. klo 20.30. Baletin nimi on ”Les quatre saisons”,
musiikkina Vivaldin vuodenajat ja koreografina korkealle arvostettu modernia tanssia edustava Angelin Preljocaj.
Lippujen hinnat 23-26 €
Lisätiedot ja yhteydenotot Ritva Ahlfors-Karppinen, puh / fax 04 93 99 11 46 tai email: kari.karppinen@wanadoo.fr
Suomalaistaiteilijan näyttely Monacossa
Suomalaisen taiteilijan Hannu Palosuon taidenäyttely ”Time will tell” on nähtävillä Monacossa Galleria Maretti Artessa
ajalla 15.2.-15.3. Gallerian osoite on 24 avenue Princesse Grace,
puhelin +377 9777 1777.
Rannikkomme kulttuuritarjonta on vilkasta ja erilaisista tapahtumista kannattaa kysellä myös oman paikkakuntansa
turistitoimistoista, isommissa kaupungeissa infoa usein myös englanniksi. Ajankohtaistilaisuuksien suhteen kannattaa
seurata paikallislehden Nice matinin keskiviikkoista kulttuuri- ja tapahtumaliitettä.
|
| |
Retki Cogoliniin ja Rayolin upeaan puutarhaan 10.4. (to)
Antoisa kokopäivän bussiretki tutustuttaa meidät keskiaikaiseen, piippujen valmistuksesta tunnettuun Cogolinin
kylään ja Rivieran ehkä kauneimmalla rannikko-osuudella sijaitsevaan Rayolin upeaan luonnonsuojelualueeseen ja
kasvitieteelliseen puutarhaan. Rayolin kevätkukoistukseen ja mittavaan koulutus- & tutkimustyöhön perehdymme
opastetulla kierroksella. Retken antiin kuuluu myös maittava lounas juomineen ja pistäytyminen viinitilalla,
missä maistelun ohella tarjoutuu tilaisuus ostoksiin.
* Retken hinta ohjelmineen, lounaineen ja opastuksineen on 65 € jäseniltä ja 75 € ei-jäseniltä, ja sille tulee
ilmoittautua ja myös maksaa retki viimeistään 27.3. (to). Maksut sekkeinä seurojentalon osoitteeseemme tai
tilisiirtona seuran tilille (ohjeet jäsenmaksukaavakkeessa).
* Bussi lähtee tuttuun tapaan Nizzasta Casino Ruhlin edestä klo 9.00 ja pysähtyy noukkimaan retkeläisiä ainakin
Antibesin seurojentalolla, jonka parkkipaikalle voi jättää omat autot.
Täsmäinfo tästä retkestä seuraavassa tiedotteessa maalis-huhtikuun vaihteessa.
|
|
Vakiotapaamiset
Cannesin kahvilatapaamiset
jatkuvat kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona siten, että kevään kahviloihin kokoonnutaan 5.3. ja 7.5. Huhtikuun kahvila
jää väliin, sillä samana päivänä 2.4. on sisustusaiheinen teematilaisuus Seurojentalolla Antibesissä.
Kahvit juodaan klo 15 keskustan Café Romassa, joka sijaitsee Festivaalipalatsia vastapäätä osoitteessa 1 square Mérimée
(Bd de la Croisettella).
Nizzan ravintolat
Maaliskuun Nizzan ravintolatapaaminen ke 27.3. on jazz-ilta vanhan kaupungin ravintola La Fenierassa, 4 bis rue Pont Vieux
alkaen klo 19.30. Menun hinta 22 euroa. Ilmoittautumiset Ritva Laurilalle, puh 04 93 13 41 92 tai
email: laurila.heikki@neuf.fr viimeistään ti 25.3.
*** Huhti- ja toukokuun ravintolatapaamisista ilmoitetaan myöhemmin.
Kirjallisuuspiiri
Kirjallisuuspiiri kokoontuu keskimäärin kerran kuussa. Kokoontumispäivä ja - paikka sovitaan aina edellisessä
kirjallisuuspiirissä. Aiheet valikoituvat osallistujien tekemien ehdotusten perusteella. Seuraava kirjallisuuspiiri
kokoontuu to 6.3. klo 14.00. Vanhassa-Antibesissa Eija Rosenbladin luona. Aiheena on mm. ranskalainen kirjailija
Margaret Duras, josta Leena Edström alustaa. Lisätietoja: Ritva Heikkinen, p. 06 27 42 81 85 tai ritva.heikkinen@gmail.com
Petankki
Petankkia pelataan aina kuukauden toisena ja neljäntenä keskiviikkona klo 11.00. Antibesin satamapuistossa,
os. Esplanade Jean Moulin. Tulevat pelipäivät ovat:
ke 12.3., ke 26.3., ke 9.4., ke 23.4, ke 14.5, ke 28.5.
Lisätietoja: Eero Saukkonen, p. 04 93 61 88 64
Jooga
Joogaryhmät kokoontuvat torstaisin klo 17.30 ja 19. Paikkana Sophia Antipolis. Lisätietoja löytyy yoga-blogista
seuramme kotisivuilta. Joogaohjaaja Heli Piippo päivittää sinne tulevat joogapäivät ja menneiden jooga-sessioiden
lyhyet kuvaukset. Vanhat ja uudet joogan ystävät ovat tervetulleita.
Lisätietoja heli.piippo(at)mediterrum.com tai puh 06 11 42 52 13
Golf
Golf jatkuu keväällä 2008 seuraavasti:
Pääsiäisturnaus:
18.3. Grande Bastide, yhteyshenkilö Kari Mannola, puh: 04 93 53 99 65; e-mail
kari.mannola@orange.fr - Lähdöt alkaen noin klo 11
25.3. Biot, yhteyshenkilö Laurila R&H, puh: 04 9313 4192; e-mail laurila.heikki@neuf.fr
-Yhteislähtö klo 9.00 ! * Pelin jälkeen lounas.
Kauden ja eclectic-kilpailun päätös:
8.4. Grande Bastide, yhteyshenkilö Mara Holm; puh. 049361 5180, e-mail martin.holm@luukku.com
Ilmoittautumiset yhteyshenkilölle viikko etukäteen - kiitos!
|
|
Kokkikurssit
Mirja von Knorringin vetämät kokkikurssit jatkuvat Colomarsissa Pirkko Silvennoisen kotona. Pyydettäessä Mirja
toimittaa ajo-ohjeen. Ilmoittautumiset viimeistään kokkaustorstaita edeltävänä tiistaina email: mirja@rrdesign.fi
tai puh 04 93 37 96 66.
Kurssin hinta on 45 € sisältäen opetuksen, kokkailun, reseptit, raaka-aineet ja tietenkin herkuttelun hyvän viinin kera.
Kevään kokkauspäivät ovat torstaisin 20.3, 27.3, 10.4. ja 17.4. Menut ovat vielä työn alla, mutta jo nyt voi ilmoittautua
tai muuten vaan kysellä Mirjalta lisätietoja. Mirjalle voi mielellään myös kertoa omia toiveitaan, mitä haluaisi
oppia kursseilla ja mitä herkkua kokkailla.
|
Jazzlounaat Juan les Pinsissä
Kuten viime tiedotteessa jo kerrottiin, Juan les Pinsin Strelizias-hotelli järjestää aina kuukauden 1. sunnuntaina
tasokkaan lounaan yhdistettynä hyvän ja jammailevan jazzin kuunteluun. Sunnuntaina 2.3. klo 12.30 alkaen meille
on luvassa viihdyttävää flamencosta innoituksensa hakevaa jazzia. Kolmen ruokalajin lounaan hinta juomineen
on 39 €. Varaa pöytä, puh 04 92 93 64 00, osoite on 2 rue Pierre Commany.
|
|
Kaunista kevättä toivottaen
RIVIERAN SUOMI-SEURA
Johtokunta
|